perjantai 17. elokuuta 2012

 


Ensimmäinen kouluviikko takana

Välituntitoimintaa suunniteltiin yhdessä kuudennen luokan poikien kanssa. Opettajatkin näyttivät vihreää valoa poikien idealle kehittää jalkapallo- ja skeittitoimintaa välitunneille. "Näin viihtyvyys koulussamme lisääntyisi melkoisesti ja kouluun olisi entistä kivempi tulla", totesivat pojat ideaansa esitellessään. Sovimme, että ruokavälitunnilla heille nimetään erillinen valvoja, joka seuraa mukana skeittirampille, fudiskentälle tai liikuntasaliin. Kyseessä on kuudennen luokan pilottihanke, jota voidaan laajentaa myös muille luokille kuukauden kokeilujakson jälkeen. Kiitos pojille aktiivisuudesta!

Aloittelin koulun toimintasuunnitelman hahmottelemista edellisen vuoden työryhmien ehdotusten pohjalta. Asiaa käsitellään opettajainkokouksessa viikon kuluttua. Ehdotuksia otetaan vastaan. Ajatuksena on, että nimeämme 3 - 5 päätavoitetta lukuvuodelle.

Kuluneella viikolla alkoivat henkilöstön kehityskeskustelut, joiden yhteenvedon perusteella tarkennetaan lukuvuoden suunnitelmia ja samalla opin tuntemaan työkavereita paremmin.

Toimiston väen kanssa aloitimme lomakkeiston uudistamisen. Iso asia kuluneella viikolla oli myös turvallisuusasioiden läpikäyminen ja kerhotoiminnan käynnistäminen.

Kaikki ovat olleet niin innokkaasti kehittämistyössä mukana, että viikko on kulunut kuin siivillä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti