Melko tyypillinen rehtorin viikko takana: oppituntien seuraamista, koulun pelisääntöjen hiomista opettajille ja vanhemmille suunnattujen oppaiden merkeissä, opettajainkokouksen valmistelua, muutamia sijaisuuksia, yo-juhlapuheen hiomista, laskujen tiliöimistä ja palkka-asioita, palavereja, oppilashuoltoasiaa ja -kokouksia, säästösuunnitelmien tekemistä, vakavia keskusteluita oppilaiden kanssa, steinerkoulujen välisen yhteistyöpalaverin suunnittelu, sopimustekstien viimeistelyä, joulukorttien kirjoittamista ja joulumarkkinoiden järjestelyissä avustamista. Rehtorin työ on todella vaihtelevaa, kaikkea elämän varrella oppimaansa saa hyödyntää laaja-alaisesti ja kuitenkin joka päivä oppii lisää mielenkiintoisia asioita.
Keskustellessani opo-Tiinan kanssa kuluneella viikolla tajusin yllättäen, että minulla taitaa olla flow-ilmiö päällä joka päivä. Se on tainnut olla minulla aina ominaisuutena. Viihdyn työssäni todella hyvin, rakastan sitä, että työ on vaihtelevaa ja haastavaa, ensimmäisen kerran, kun vilkaisen kelloon päivän aikana, kauhistun, kun se jo onkin kolme. Innostus ja mielenkiinto elämää ja ihmisiä kohtaan taitavat omia vahvuuksiani.
Parasta työssäni on se, että saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Toisella on vahvuutena järjestelmällisyys, toisella taiteellisuus, kolmannella perusteellisuus ja johdonmukaisuus. Joku osaa juuri sopivassa kohdassa keventää muutamalla hauskalla ja nasevalla sanonnalla. Joidenkin vahvuutena on loihtia ympäristö kauniiksi ja pitää paikat siistinä, muutamilla aivan selvästi on jauhopeukalo ja pöydälle ilmestyy huomaamatta mitä herkullisempia tarjottavia. Eräät vain katsovat kasveihin päin ja jo alkaa vihertää. Entäs sitten ne rauhalliset, jotka eivät hermostu mistään, tai taiteilijasielut, joiden koko olemuksesta huokuu monipuolinen lahjakkuus! Tai ne äärimmäisen vaatimattomat, jotka hiljaisuudessa ahertavat ja pitävät muista huolta. Ei Elias-koulussa voi muuta tehdä kuin ihailla ihmisten taitoja ja kykyjä. Joka päivä päätän kehittää hieman enemmän jotain noista hienoista ominaisuuksista itsessänikin.
Välillä sitä huomaa onnistuvansa edes siedettävästi jossain aikaisemmin melko hankalana pitämässään asiassa. Olen ottanut itselleni omaan elämääni myös pidempiaikaisia "projekteja": Yksi pitkäaikaisimmista on ollut opetella laittamaan hyviä ruokia. Vuosien uurastuksen ja itseni kanssa taistelemisen jälkeen olen laajentanut jonkin verran onnistuneiden reseptien valikoimaa (ei se järin suuri ole vieläkään). Suurin onnistumiseni tällä saralla on se, että olen alkanut nauttia keittiössä puuhastelusta. En enää saa vakavaa stressireaktiota, jos tiedän ystävien tulevan illastamaan, vaan alan innolla suunnitella ruokalistaa. Erityisesti nautin pöydän kattamisesta ja tarjolle asettelusta. Isoveljeni kerran totesi ruoka suussa: "Hmm, kun sekoittaa hyviä aineksia keskenään, täytyy kait tuloksenkin olla hyvää."
Tätä itsensä kehittäminen työssä parhaimmillaan voisi olla: Omien vahvuuksien hyödyntämistä ja samalla heikkouksien selättämistä, haasteisiin tarttumista ja virheiden kohtaamista. Ei ne pannukakut niinkään haittaa, kun joskus harvoin, pitkän puurtamisen jälkeen saa kokea pieniä onnistumisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti