sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ryhmäjakoja ruotsin kielen opettamisessa

Ruotsin kielen opetuksessa olemme Elina Laakkosen kanssa kokeilleet erilaisia ryhmäjakoja parhaiden oppimistulosten saavuttamiseksi viime syksyn ja alkaneen kevään aikana. Nyt tuntuu siltä, että olemme löytäneet Elias-kouluun sopivan mallin: Ryhmät jaetaan tarpeen mukaan samanaikaisopetukseen Elinalle ja minulle. Elina opettaa pääryhmää kotiluokassa ja minä otan pienemmän ryhmän toiseen tilaan. Pienryhmässä käydään läpi esim. kokeeseen tulevia asoita tai kerrataan sanastoa ja rakenteita tai muodostetaan kokonaisuuksia kieliopista ja harjoitellaan niitä.

Pienessä ryhmässä joutuu olemaan koko ajan äänessä, ei pääse ajautumaan omiin ajatuksiinsa ja oppimista tapahtuu miltei vääjäämättä. Samalla toisessa ryhmässä voidaan keskittyä toisiin asioihin. Vaikeutena on löytää Elinan kanssa yhteistä aikaa hioa suunnitelmat yhteen, mutta eiköhän tuokin ehditä tehdä kevään aikana. Tärkeää on löytää jokaisen opiskelijan oma tyyli ja oma motivaatio oppimiseen.

Perusasteella olemme pienryhmissä käyneet läpi samoja asioita kuin Elinankin ryhmissä, mutta keskustellen ja pohtien. Lukiossa olemme kerranneet kielioppia kokonaisuudessaan ja tehneet kielioppiavaimet, joiden avulla pitäisi pystyä kirjoittamaan virheettömämmin. Nyt vain on ongelmana se, että kielioppiavaimen käyttö kokeissa ei kaikkien mielestä tunnukaan oikeudenmukaiselta. Ei kai auta muu kuin opetella avaimen käyttö ulkoa. Pitäisi jostain löytää aikaa harjoitusmateriaalin tekemiseen. Jotain vanhaa materiaalia minulla on, mutta tuntuu siltä, että jokainen ryhmä on erilainen, eikä vanhat harjoitukset juuri näille ryhmille sovi.

Kaiken kaikkiaan olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten paljon oppilaat jo entuudestaan osaavat. Joissain kouluissa olen joutunut aloittamaan ruotsin tukiopetuksen siitä, että substantiivi on asiasana tai että ruotsin kieli rakentuu eri tavalla kuin suomen kieli. "Talo" ei ole talo ruotsin kielellä vaan "ett hus".
Elias-koulussa olemme päässeet suoraan opiskelemaan ja hauskaa on ollut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti