lauantai 13. huhtikuuta 2013

"meiän kasit"

Meiän kasit esittelivät päätöstyönsä viime viikolla. Heistä saa olla ylpeä! Monet töistä olisivat kelvanneet vaikka 12-luokan päätöstöiksi.

Karkkipapereista tehty mekko oli taideteos jo itsessään. Vaaditaan aikamoista värisilmää saadakseen moniväriset karkkipaperit sopimaan yhteen. Mekko päällä voisi mennä vaikka linnan juhliin. " Olihan siinä kavereilla aika lailla syömistä, että sai mekkoainekset kasaan", kuului vaatimaton tokaisu haukkoessani henkeä tuon viehkeän luomuksen äärellä.

Omakuva pienistä helmistä oli myös osoitus kärsivällisyydestä, sommittelukyvystä, ahkeruudesta ja taiteellisuudesta. Tekijä oli joutunut purkamaan joka kohdan muutamaan kertaan saadakseen aikaan haluamansa lopputuloksen.

Pidin kovasti myös huonekaluista, joita kasit olivat itse suunnitelleet ja toteuttaneet: sohvapöytä, tuoli, hyllykkö, tyynyt. Noilla olisi heti sisustanut, minkä tahansa huoneen mielellään. Kysyessäni tekijöiltä, oliko hieno tunne havaita, että nyt osaisi sisustaa omankin tulevan kotinsa itse tehdyillä kalusteilla, katsoivat tekijät kummeksuen. " Eihän siinä mitään ihmeellistä ole. Tietenkin osaamme. Eikä se ole edes vaikeaa!" Vaikka itse olen puusepän ja veistonopettajan tytär, en silti osaisi sisustaa yhtään mitään itse tehdyillä huonekaluilla. Lintulaudan tein itse taannoin, mutta siinäkin on jopa linnuilla haastetta pysyä.

Entäs taideteokset sitten! Heijastuksista valokuvia, maalauksia, pienoismalleja... Sääli, etten ikinä muista ottaa valokuvia näissä tilaisuuksissa. Olisi niin mukava laittaa tähän muutamia esimerkkejä. Ei niitä osaa sanallisesti tarpeeksi osuvasti kuvata.

Pidin myös cheer leader - esityksestä ja tanssikoreografioista. Oli ihan totta, mitä päättötöiden tekijät esittelyssään totesivat: "Monilla ihmisillä ei ole aivan oikeaa käsitystä siitä, mitä esim. Cheer leading on". Minun silmäni ainakin avautuivat. Osaavatko sirkusten akrobaatitkaan kaikkia noita liikkeitä?

Meiän kasit ovat tällä hetkellä juuri tulleet luokkaretkeltä Ruotsista, Järnasta. Ruotsin opettaja oli nähnyt uskomattoman paljon vaivaa hankkiessaan anomuksilla ja lahjoituksilla rahoituksen tuota retkeä varten.  On varmaankin ollut mukava retkeillä hyvin tehdyn työn jälkeen. Meiän kasit ovat sen todellakin ansainneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti