maanantai 29. huhtikuuta 2013

Äitienpäivä lähestyy

Kerrankin svengaavalla meiningillä äitienpäivän odottelua. Yleensä se on aina tullut jotenkin puun takaa. Nyt juhlinta aloitettiin jo hyvissä ajoin äitienpäiväkonsertilla koulun juhlasalissa. Neljännen, viidennen ja kuudennen luokan oppilaat olivat yhdessä harjoitelleet monipuolisen esityksen. Latinalaisen Amerikan rytmejä ja lauluja, suomalaisia kansanlauluja ja sekä kotimaisia että ulkomaisia iskelmiä. Moni katsoja ei malttanut pysyä paikoillaan, vaan svengaili mukana ja ablodit olivat myrskyisiä. Sääli, että kaikki luokat eivät ehtineet mukaan.

Oli kivaa, että kaikki oppilaat lauloivat. Joillain oli soolo-osuuksia, mutta muuten esiinnyttiin yhdessä. Siinä taas näkyy steinerkoulun parhaat puolet: yhdessä, jokainen kykyjensä mukaan, haastetta sopivasti peliin, tarpeeksi harjoittelua oikeaan aikaan, upea lopputulos ja ikimuistoinen elämys! Neljä haukkoi henkeä ja oli aivan haltioissaan, muut selvästi olivat sitä mieltä, että tällaisiahan nämä äitienpäiväkonsertit aina ovat. Miten ihmeessä tuo oli ehditty harjoitella kaiken kevätkiireen keskellä? Musiikin tunneilla, kuulema.

Koulutyö voi siis olla pelkkää juhlaa. Huomenna Wappujuhlat. En taida enää hämmästyä mistään. Pitää ainakin yrittää mennä paikalle sen näköisenä, että "ihan normaaliahan tämä".
Äitienpäiväkonsertin innoittamana olen koko viikonlopun hyräillyt: When the SKY falls... Davy, Davy Crocket, siinä vasta miesten mies ja Apinaorkesteri Elias-koulun suojissa harjoitteli...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti