Viime torstaina esittivät 9. luokan oppilaat itse valitsemansa ja suunnittelemansa eurytmian lopputyönsä. En ollut tiennyt, että jo 9- luokkalaiset pystyisivät niin vaikeaan saavutukseen. Koreografiat olivat vaativia. Yksi oppilaista sanoi, että oli etukäteen pelännyt sitä, miten hän muistaisi ulkoa kaikki askeleet ja eleet. Mutta koska hän oli itse suunnitellut kokonaisuuden, oli esittäminen ollut yllättävän paljon helpompaa. Alaluokilla, kun oli harjoiteltu opettajan suunnittelemia kokonaisuuksia, oli muistaminen kuulema tuntunut jotenkin vaikeammalta. Niinpä niin. Kun suunittelee ja tekee itse, tuntuu kaikki paljon helpommalta ja asiat oppii jotenkin syvällisemmin. Tekemällä oppii.
Esityksiä katsellessa opin paljon uutta jokaisesta oppilaasta, löysin aivan uusia kykyjä ja piirteitä. Kuinka moni pystyisi yksin esittämään täyden salin edessä vaikeita liikesarjoja kauniisti ja hallitusti musiikin ja runonlausunnan tahdissa? Ainakin kaikki nämä yhdeksännen luokan oppilaat!
Opin myös jotain uutta näiden esiintyjien temperamentista. Joku oli valinnut rauhallisen ja tunnelmallisen runon esitettäväkseen, joillain jo runon alku kieli vauhdista ja räväkkyydestä. Joku oli valinnut runonsa avaamalla runokirjan täysin summanmutikassa ja tökkäisemällä sormella silmät kiinni sitä runoa, jonka esittäisi (maagisesti runo silti sopi esittäjälleen!), jotkut tekivät runonsa yhdessä ystävänsä kanssa, joidenkin runot olivat tunteellisia ja syvällisiä, joidenkin taas hauskoja ja leikkisiä.
Esityksen jälkeen jäin juttelemaan hetken esiintyjien kanssa ja kävin tarkistamassa, ettei saliin oltu jätetty valoja päälle. Olin aivan ihmeissäni, kun löysin yhden oppilaista harjoittelemassa esitystään edelleen opettajan avustuksella ja kuulin heidän paikkaavan yhden poissaolijan esitystä. Noin lyhyellä varoitusajalla pystyy vielä oman esityksen ohella sisäistämään jonkun toisen koreografian! Millaisia hienoja ihmisiä nämä meidän oppilaamme ovatkaan!
Ja kyllähän asia on niin, etteivät nämä esitykset itsestään synny. Tarvitaan myös se henkilö, joka innostaa tekemään, pitää homman kasassa, valaa uskoa hädän hetkellä, kun tuntuu siltä, ettei tästä ikinä tule valmista, pitää aikatauluista huolta, suunnittelee kokonaisuuden ja viimeistelee yksityiskohdat, se, joka uskoo ja luottaa, ohjaa ja valvoo. Ilman opettajan panosta eivät tällaiset esitykset olisi mahdollisia. Suurkiitos kaikille esitykseen osallistuneille tästä taidenautinnosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti