perjantai 22. maaliskuuta 2013

12. luokan päätöstyöt

Eilen oli 12. Luokan päätöstöiden esittely. Sydämeni jätti yhden lyönnin väliin, kun menin saliin, jossa työt olivat esillä. Seinällä oli suuri maalaus Inarin järven Ukko-saaresta, joka näkyi äitini lapsuudenkodin ikkunasta. Äitini tapasi kertoilla huimia tarinoita Inarista ja tuosta pyhästä saaresta. Tarinat ja hieman yli vuosi sitten edesmennyt  äitini palasivat mieleeni.

Maalaus oli taidokkaasti tehty. Järvi oli miltei tyyni, syksyinen taivas kuulas ja saaren kuvajainen heijastui veteen kauniisti. Taideteoksen tekijä, Eemu, Kuvaili maalausprosessia yhdeksi rankimmista, joita hänellä oli ollut. Mutta tulos oli mykistävä. Kyselin, aikooko Eemu hakeutua taidekouluun lukion jälkeen. Eemu kertoi itse opiskelleensa eri tekniikoita ja sanoi mielellään jatkavansa samoilla linjoilla, vähän Reinar Särestöniemen malliin.

Muitakin päätöstöitä oli kiinnostava katsella ja hypistellä. Itsekin leffafriikkinä innostuin Vernen humoristisen optimistisista elokuva-arvioinneista. Lisää tällaisia! Pitääkö arvostelun aina olla niin kriittistä? Mukava kuulla arviointeja sellaisista elokuvista, joista kriitikolla on hyvä käsitys. Taidanpa etsiä muutaman noista leffoista käsiini. Asiantuntijan suositus on yleensä tae onnistuneesta elokuvaillasta.

PäätösTöiden esittelyssä näki aivan uuden puolen 12-luokkalaisista. Miltei kaikki olivat paneutuneet aiheeseensa hienosti, mutta omalla tyylillään: upeita sarjakuvahahmotauluja, tanssi- ja tulishowesityksiä, musiikkikappaleen sävellys, huonekaluja, vanhojen tanssien puku, tyynyjä, salaisuuksien laatikko, historian tutkielma englanniksi, jne. Asiantuntevaa työskentelyä. Joku oli käyttänyt paljon aikaa, joku vähemmän. Mutta kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä siitä, että työ oli saatu valmiiksi ja siitä oli tullut omannäköinen. Jokainen Oli tainnut oppia ainakin aikataulun, suunnittelun ja yllätyksiin varautumisen merkityksen näin laajan projektin ollessa kyseessä.

Sääli, että illalla en johtokunnan kokouksen takia päässyt iltaesitykseen. Oli kuulema ollut vielä hienompi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti